Hassua, että periaatteessa voisin ottaa koiran itselleni vaikka huomenna. Vitsi miten ihana ajatus<3 Järkeilevänä ihmisenä haluan kuitenkin hoitaa asiani ensin sellaisiksi, että koiran ottaminen olisi mahdollisimman "helppoa". Olen kyllä vähän kateellinen ihmisille, jotka luottavat vaan siihen, että asiat järjestyvät aina - näin elämä on varmasti helpompaa, kun ei "turhaan" murehdi asioista aina etukäteen :D
No, mutta sen tiedän, että tulen varmasti ottamaan koiran itselleni heti, kun se on mahdollista. Rupesinkin pohtimaan millainen koira olisi minulle sopiva tai millaiselle koiralle minä olisin sopiva omistaja. Liian iso koira ei tule kysymykseen, sillä asuntoni asettaa rajoitukset koiran koolle. Koiran pitäisi olla aktiivinen, sillä tykkään lenkkeillä ja käydä juoksemassa, ja mikä olisikaan kivempi kuin nelijalkainen juoksukaveri. Maailma on pullollaan erilaisia ihania koirarotuja, joten valinnanvaikeus on suuri. Minkä rodun juuri itse haluaisi? Olen ihastunut kuitenkin muutamaan toinen toistaan ihanampaan koirarotuun:
Pieni ja seurallinen bichon havanais, joka on ulkonäöltään uskomattoman suloinen karvakasa. Havaneesi on pienestä koostaan huolimatta erinomainen harrastuskoira, josta saa kaverin niin näyttelyihin kuin agilityyn kuin myös lenkkipoluille.
Ja sitten kaikille koirattomille, jotka haavailevat omasta karvaturrista, millaisen koiran te haluaisitte? Miksi juuri sellaisen :)?
10 kommenttia:
Koiran pitäminen rajoittaa ainakin omassa elämässäni todella paljon. Minulla on Doberman. Donna on todella vilkas ja energinen, joten hoitoon sitä en voi viedä kenelle vaan. Jos lähden matkoille on ainoa vaihtoehtoni koirahoitola. Äitini pitäisi enemmän kuin mielellään Donnaa hoidossa, mutta veljeni on niin allerginen ettei voi kauaa olla samassa tilassa koiran kanssa.
Hankin Donnan kun elin parisuhteessa, jollain sen pitäminen oli HUOMATTAVASTI helpompaa kuin nyt yksin eläessä. Suosittelen todella punnitsemaan milloin koiran ottaa..Mutta:)))) Enhän minä pystyisi ilman Donnaa olemaan:)) <3 <3 Se on äärettömän rakas ja luo turvaa. Koskaan ei tarvitse itseään kokea yksinäiseksi. Lenkille uskaltaa lähteä ihan mihin aikaan vaan. Plus että olen mielestäni kasvanut Donnan myötä ihmisenäkin paljon. Kärsivällisyyteni ei ole koskaan ollut näin hyvä ja se täysin Donnan ansiota;)
p.s. kaiken laiset terrierit on kyllä super ihania <3
Ihania koiria <3
Meillä on avokin kanssa westi. Sellaisen halusin jo vuosia sitten ja hassusti kävi niin, että avokki sanoi haluavansa juuri westin, jos joskus koiran ottaa.
Meillä kävi tuuri myös siinä, että saatiin maailman lempein ja ihanin luonne. Ei räksytä eikä hauku yksin ollessaan, kuin meidänkään kanssa. Tietysti joskus pääsee haukku, onhan se koira!!
Vilma on myös älyttömän leikkisä ja vilkas luonne, rakastaa kaikkia ihmisiä ja koiria eikä varmaan tekis ikinä pahaa kellekään. Kaikki sohvakalusteet ja muut on säästynyt, postit on joskus syöny :)
Haluttiin tosiaan kanssa pieni koira, koska iso ei ole mieleen, ei olla himolenkkeilijöitä ja isosta koirasta on myös isot kustannukset. Westeillä on kai aika paljon ihojuttuja ja ollaan meidänkin karvapallolle jouduttu antaan siedätyshoitona piikkejä, kun on allerginen varastopunkeille ja pölypunkeille.. Toisin sanoen kuivamuona ei käy, mutta ikinä et kotona saa niin siistiä, ettei yhtään olis pölyä. Nyt on onneks rauhottunut jo eikä oireita ole, turkkikin hyvä.
Vilma on ollut alusta asti (ekasta päivästä) monta tuntia yksin eikä siinä ole koskaan ollut ongelmia, sillä on myös ihan uskomaton rakko, jos joskus tulee tilanne, ettei meistä kumpikaan ole ajoissa kotona. :) Koiran kanssa toki täytyy ajatelle menot vähän eri tavalla, mutta pieni koira kulkee helposti siinä siivellä. Suurin ongelma on varmaan ollut juhannusmökkien vuokraus, kun kaikkiin ei saa koiraa viedä. Ja onneksi on ollut sukulaisia avustamassa hoidossa, jos meille on tullut joku meno. Aikaiset aamut toki aikaistuu entisestään koiralenkin takia, mutta toisaalta taas tulee ulkoiltua joka päivä moneen kertaan, mitä en ehkä ennen koiraa tehnyt. Että molempi parempi.
Heh, tästä tuli nyt joku kilometrin pituinen, sori :D
Hih, meiltä löytyy yorkie ja havanais :) Mahtavia rotuja molemmat!
Moikka, ekaa kertaa taidan sun blogiasi lukea ja heti kommentoimassa. :)
Meillä on avomiehen kanssa suomenlapinkoira, rotuun päädyttiin, koska haluttiin koira joka sopeutuu hyvin vähän kaikkeen, voi pitää kerrostalossa, 'säänkestävä', iloinen ja sosiaalinen. Ja sitähän kaikkea se on ollut. KOira kyllä rajoittaa elämää ja me mietittiin vuosia sen hankkimista. Oon tyytyväinen, että ei aiemmin otettu, nyt elämä alkaa olla vähän säännöllisempää. Mutta kuitenkin, koirasta on vastuuta ja huolehtimista ja kuluja. Täytyy huolehtia siitä aina ja täytyy jaksaa kouluttaa ja keksiä tekemistä jne. Mut sitten kaikki on asenne ja järjestelykysymyksiä. KAikki varmasti hoituu, kun miettii valmiiks ja suunnittelee. Mut kyllä elämä pyörii kodin ympärillä ja täytyy tosissaan suunnitella kaikki aina etukäteen, kovin spotaani ei pysty olemaan.
Sori sekava kommentti. :)
Mongusti
Juuri nuo samat asiat ovat itsellänikin olleet mielessä. Koiranomistajana pitää aina matkoille lähtiessä hommata koiralle hoitopaikka, ja muutenkin kaikenlaiset extempore jutut jäävät varmasti huomattavasti vähemmälle. Mutta sitten taas toisaalta, jos ihminen todella on koiraihminen ei nämä pienet (no pienet ja pienet;)) rajoitukset ole niin suuria, kun vastapainona saa ihanan ystävän<3
Cherry
Voi sulla on westie<3 Ne on tosi ihania ja mä olen tykästynyt kovasti westien ulkonäköön. Kiva kuulla,että teidän westi on noin kivaluontoinen, harmi vaan nuo allergiat jotka tuntuuvat vaivaavan tätä rotua. Koiran kanssa eläessä läheiset ja tukipiiri muodostuvat tärkeäksi, sillä elämä on paljon helpompaa kun on lähellä ihmisiä, jotka voivat auttaa:)
Anonyymi
Ihanat rotuvalinnat:)
Laakson neiti
Voi kiva saada uusi lukija, ja kiitos kommentistasi! Suomenlapinkoira on muuten tosi kiva rotu, sopivan kokoinen, monipuolinen ja hyväluoteinen:) Olet oikeassa, että kaikki on periaatteessa järjestelystä kiinni ja siitä miten itse haluaa arvottaa asiat elämässään:)
Meillä on labradorinnoutaja, täytti just vuoden. Otettiin se viime joulukuussa kun mun työt loppui, pystyin olemaan sen kanssa kotona koko kevään kun luin pääsykokeisiin. Nyt olen opiskelemassa ja käyn töissä, mies käy vuorotöissä, harvemmin kuitenkaan tulee tilanteita että hauveli joutuu olemaan yksin pitkään. Joskus jos se on joutunut olemaan pitkiä päiviä, esim 8h putkeen yksin kotona niin sitten lenkitetään ja leikitään sen kanssa normaalia enemmän, se tietää että yksin olemisen jälkeen on kivaa tiedossa. Mutta siis harvoin on paria tuntia enempää yksin.
Meillä on tosi hyvin mennyt melkeen kaikki. Ollaan vuoden aikana pystytty tekemään ulkomaanmatkojakin, mun vanhemmat ja sisarukset hoitaa ihan mielellään koiraa. Ei kannata ottaa koiraa jos ei ole luotettavaa hoitajaa tiedossa! Ainut huono puoli koiran kanssa on ollut se, että sillä on ollut tassun kanssa ollut ongelmia (kasvuhäiriö ja murtuma), ollaan jouduttu ramppaamaan eläinlääkärissä monia kertoja. Ja se ei todellakaan ole halpaa.. Vaikka koiralla on vakuutus, niin silti röntgenkuvauksiin, leikkaukseen ja tutkimuksiin on mennyt paljon rahaa. Eli ehkä ei kannata ottaa koiraa jos ei ole talous kunnossa ;) Koskaan ei tiedä mihin yllättäviin juttuihin menee rahaa, koirallehan voi sattua vaikka mitä esim. ulkona riehuessa.
Mutta siis, olen hyvin onnellinen että otettiin koira :) Ei tarvii olla kotona yksin ja se piristää aina jos on huono päivä. Lisäksi on pakko lähteä lenkille aina ja elämä on muutenkin paljon aktiivisempaa koiran kanssa :P
Riikka
Oi labbikset on ihania kanssa! Onko teillä minkävärinen? Niin sellaistahan se koiran pitäminen on, paljon vastuuta. Sen on saanut oppia, kun koirat ovat kuuluneet elämään miltei aina:)
mulla on kotona suomessa kaks vallan ihanaa chihuahua-poikakoiraa! tai oikeastaan ne on mun ja aidin yhteiset, mutta enivei :). rotuun paadyttiin ihan sen kautta, etta aiti oli jo kauan moista koiraa halunnut ja edellisen koiran poismentya ei pystytty elamaan ilman.
chihuahuat eivat ole vain kasilaukussa istuvia hienostohauvoja - niiden kanssa voi myos harrastaa vaikka mita lenkkeilysta agilityyn! hihhih, ne on terriereja tulisella luonteella kompaktikoossa :).
tottakai koiran omistaminen jonkin verran elamaa aina rajoittaa, ja se pitaa huomioida joka tilanteessa (ulkoilutus joka paiva vahintaan 3 kertaa - pikkukoiran tapauksessa useammin, matkoille lahtiessa hoitopaikka...), mutta mun mielesta se on kylla kaiken sen arvoista.
itse olit harkinnut aika paljon terriereja, joten suosittelen tsekkailemaan myos rotuja nimelta norwichin terrieri tai norfolkin terrieri.
Essi
Olen kanssasi täysin samaa mieltä koira on kaiken "vaivan" arvoinen. Itse olen koiraihminen henkeen ja vereen ja nyt kun on joutunut elämään ilman omia koiria on sydämessä juuri koiran mentävä aukko:)
Meillä on kotona mittelspitztyttönen. Mittelin hyvä puoli on se, että se on suloinen, pieni turkkirotu ilman vaivalloista turkinhoitoa (nk.havanaisilla). Karva pysyy kunnossa kerran tai kaksi kuussa harjaamalla ja tarpeen mukaan pesemällä. Ei takkuunnu eikä tiputa kovin paljon.
Luonteeltaan ystävällinen, iloinen, erityisen lojaali ja ihmisrakas mussukka. Rotu on perusterve eikä eläinlääkärissä ole tarvinnut käydä kuin rokottamassa.
Viivi on nyt kolme vuotta enkä koe sen juurikaan rajoittaneen elämääni, kai siihen on jo tottunutkin, ettei huomaa. :) Lenkki kolmisen kertaa päivässä, aian välillä jonnekin metsään riehaamaan ja that's it. :) Tarkoitus oli harrastaa Viivin kanssa agia, mutta emme päässeet ryhmiin, niin se jäi. Matkoille tms. lähtiessä sekä avokkinni että minun koirarakas perheeni auttavat mielellään.
Koira on minun ja kannan päävastuun siitä, oli minulla jo ennen nykyistä avokkia. ;)
Lähetä kommentti