Huuui miten tuolla ulkona on kylmennyt. En olisi uskonut, mutta syksy alkaa saapua. Mulla tulee aina tosi helposti kylmä ja siitä kertovatkin kylmät kädet ja että iho menee helposti kananlihalle. Tänään ulos mennessäni puin päälleni jopa toppaliivin :D he mulla oli kylmä, mutta mietin, että miten tämä tyttö sitten aikoo talvella taas tareta?!
On pitänyt kiirettä kyllä. Nyt viikonloppuna sain vieraakseni kaverini ja viikonloppu menikin mukavasti herkutellen hyvällä ruoalla ja vähän juhlimalla. Tänään sitten on ollut perinteinen sunnuntai väsymys, jota piti korjata vähän sunnuntain karkkipussilla;)
Viime viikolla oli kaikkea kivaa touhuamista. Kävin tiistaina kaverini kanssa katsomassa uusimman Potterin, keskiviikkona käytiin kaverin kanssa shoppailee ja kreikkalaisessa herkuttelemassa, torstaina lähdin maalle sukulaisten luokse ja perjantaina kaveri tulikin jo tänne kyläilemään.
Olen aina ollut henkeen ja vereen koiraihminen (itseltäkin löytyy kaksi hauvaa: cairninterrieri ja kultainennoutaja, jotka asuvat vanhempieni kanssa lapsuudenkodissani) ja oli ihana päästä puuhailemaan sukulaisteni kahden kultsun kanssa. Heräsin perjantai aamuna aikaisin ja käytiin koirien kanssa juoksemassa ja uimassa - oli muuten ihanaa :)
Huomenna taas töihin, mutta mikä on ihanaa mulla on kerrankin viikonloppu vapaa! So cool. Ajattelinkin suunnata luultavasti yhden kaverini luokse Mikkeliin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
7 kommenttia:
rakastan tota mekkoa!! mullahan on se beige/musta :) ja noi sun korkkarit!! ah <3 love!
Cava
Mä ensin mietin kauan onko tuo mekko tarpeeksi ihana, että ostanko vai en, mutta on se ihana <3
ja nuo korkkarit on todellakin aika namut;)
Ihanat nuo kengät, nami!! :)
Joanna M
Ne on kyllä niin kauniit:)
Älyttömän ihana asu ja kengät<3
aivan ihanat korkkarit <3
Apua!! Täydelliset pinkit korkkarit!!!!! Aivan mielettömät:)
Lähetä kommentti